Ei ole kai vanhaksi tulemista. Lumessa rämpiminen on saanut lonkat niin kipeiksi, että yölläkin herää ja pitää vaihtaa asentoa… Aamulla oli koko lailla tönkköä menoa ihan pyörätielläkin. Pikku juttu kai tällanen, koska iltapäivällä löydettiin ittemme taas Anskun kanssa Elonkierrosta. Oli siellä metsäpolulla toki sen verran jälkiä, että yksi pupu oli loikkinut ennen meitä... Onneksi tajusin jättää Ricon kuitenkin kotiin lenkkeilemään Samin kanssa hiukan helpommin.
Tänään oli hiukan kirkkaampi keli, joten roudasinpa kamerankin messiin.
Nyt on lunta täälläkin kunnolla.
Hienon värinen taivas, jota ei ihan niin hienona saanut kuvaan vangittua.
Ossikin oli taas mukana ulkoilemassa.
Fyra vaan on alkanut olemaan Ossista mustis ja niinpä siitä seuraa useimmiten karhun kaato, jos Jacky koittaa viedä Ossin.
Ja niin kuin ei rämpiminen olisi muutenkin tarpeeksi rankkaa, päätti Ansku vielä kirmata itsekin koirien kanssa pitkin hankipeltoa.
Jalkoja särkee ihan hulluna, mutta nyt varsinkin tuntuu, että tollanen itsensä rääkkääminen sopii paremmin kuin hyvin tähän mielialaan.
Illalla meille tuli vieraita ja hitto soikoon, että olin ylpeä mun karhusta 
Sillä kun ei liiemmin ole kontakteja ihan pieniin lapsiin, kun tässä kulmakunnan muksutkin alkaa olla jo kaikki koulussa. 2-vuotias innoissaan kiljuva koiriin tottumaton lapsi oli kovasti Jackyn mieleen. Maiju sai monen monta pusua ja kovasti tuntuivat toistensa seurasta nauttivan kumpikin. Ja sitten tuo Jacky vielä malttoi syödä puruluutaan ihan Maijun jaloissa kaikessa rauhassa, kun tyttö keskittyi välillä akvaarion tutkimiseen. Lapsiperheissä toki tää on ihan tuttu juttu, mutta mä olen kovin ylpeä, että mun lapsiin tottumaton 10 kk koirakakara osaa käyttäytyä noin äärettömän hyvin ja antaa lapselle ihan hurjan hyvän kokemuksen ”isosta” koirasta 
Sillä kun ei liiemmin ole kontakteja ihan pieniin lapsiin, kun tässä kulmakunnan muksutkin alkaa olla jo kaikki koulussa. 2-vuotias innoissaan kiljuva koiriin tottumaton lapsi oli kovasti Jackyn mieleen. Maiju sai monen monta pusua ja kovasti tuntuivat toistensa seurasta nauttivan kumpikin. Ja sitten tuo Jacky vielä malttoi syödä puruluutaan ihan Maijun jaloissa kaikessa rauhassa, kun tyttö keskittyi välillä akvaarion tutkimiseen. Lapsiperheissä toki tää on ihan tuttu juttu, mutta mä olen kovin ylpeä, että mun lapsiin tottumaton 10 kk koirakakara osaa käyttäytyä noin äärettömän hyvin ja antaa lapselle ihan hurjan hyvän kokemuksen ”isosta” koirasta Mutta kyllä on karhukin sentään nyt väsy. Kunnon rämpimistä metsässä ja sen perään lapsen kanssa puuhastelua on näköjään sopivassa suhteessa rasitusta sekä fyysisesti että henkisesti. Nyt kai tarttis alkaa meikäläisenkin hipsiä nukkumaan, kun huomenna kello karusti muistuttaa heti klo 5 jälkeen arjen alkamisesta…
