Koko viikonlopun pienimmilläänkin pakkasta -17 astetta, tuulta 9 m/s. Mitä tekee Linikkalanpellon jengi? No lenkkeilee tietysti täysin normaalisti molempina päivinä 1½ tunnin mettälenkit ja tänään yöllisen lumimyräkän jäljiltä vielä melkoisessa umpihangessa… Ei ole huonoa keliä, on vain huonoja varusteita. Meillä ilmeisesti varusteet on kohdallaan, koska tuohon kyettiin

Eilen lähdettiin lenkille iltapäivällä. Toki paikka valittiin sen mukaan, missä tuuli edes vähän vähemmän haittaa. Jossakin kohtaa keskellä metsää lähes tukkoon tuiskanneella polulla kyllä pysähdyttiin toviksi miettimään homman järkevyyttä, mutta kun oltiin aika tarkkaan puolessa välissä lenkkiä, niin matka jatkui
 
Kamerakin oli mukana ylimääräisen kaulaliinan sisään pakattuna.
 
Alussa oli melkoinen härdelli, kun koirilla oli virtaa ihan himppasen ylimääräistä. Kaikki sinkoo eri suuntiin ja Rico jossain taustalla nuuskii omiaan.
 
”Köyhäntalon porsaat”… tai jotain
 
Hetikohta edellisen kuvan räpsäisyn jälkeen Jacky päätti tulla vauhdilla ja jätti Lucaksen lumipilven sekaan.
 
Tässä vauhdissa ei tällä kaksikolla tule kylmä
Pomppa-pappa
 
Hyinen maisema.
 
Näin sievästi kantaa Fyra Ossi-oravaa…
 
…ja näin miehekkäästi Jacky
 
 
Lenkin jälkeen pojat olivat mukavan raukeita (ja omistajakin vähän…) joten mikäs sen parempaa kuin järsiä rustoluuta. Ricokin malttaa nykyään jo pureskella paremmin ja pienemmiksi paloiksi, ettei tule isommat palat paluupostissa takaisin.
 
 
Illalla oltiin pitkästä aikaa Samin kanssa ajelemassa. Työpaikan autoa piti koeajaa, kun uusiin volkkareihin on saatavana joku ihmeellinen itsestään säätyvä valojärjestelmä ja eihän sen toimivuutta päivällä valossa pääse testaan. Matkakohteeksi muodostui Humppilan Kenkämaailma, josta tarttui karkkipussi matkaan
 
Tänään lähdettiin lenkille jo aiemmin päivällä. Ricon jätin huilaan ja hyvä olikin, koska melkoista rämpimistä oli koko matka. Jackyn ja Fyran juoksemiseen ja painimiseen se ei vaikuttanut, mutta muut koirat olivat rauhallisempia. ISO kiitos jengiläisille  Ei taitaisi ihan helposti tulla moiseen lähdettyä yksikseen.
 
Loppupäivä meni kotona niitä näitä puuhaillessa ja tuli siinä päikkäritkin taas otettua… Siitä huolimatta on sen verran väsy olo, että taitaa uni tulla aika helposti.
 
Tämän viikonlopun kelistäkään huolimatta en suostu edelleenkään keliä moittimaan ja kevättä haikailemaan. Kuukausi voidaan vielä hyvin mennä näin. Tällasia (ja pahempiakin) talvet ennenkin oli. Tää on niin makeeta, kun isot kinokset on joka puolella ja pakkanen narskuu kengän pohjissa  Voi kun samanlaisen voisi tilata ensi talveksi.