Ollaan oltu poikien kanssa kolmistaan koko viikonloppu, kun Sami käväisi Wienissä juoksemassa maratonin aikaan 3:26:39. Noin tunnin kuluttua on odotettavissa melkoinen älämölö, kun Nicky kertoo varsin kovaäänisesti kuinka kova ikävä voi pienelle koiralle kolmessa päivässä tulla. Se on ihan mahdoton meteli eikä loppua meinaa tulla, joten enpä edes yritä mennä nukkumaan ennen...

Mutta siis tokoiltiinkin tänään. Oltiin Pukon kentällä Johannan ja Anjan kanssa (juu ja koiratkin oli..). Ensin otettiin paikallamakuu. Anja jäi "vahdiksi" ja me Johannat mentiin piiloon. Kaikki koirat pysyivät viimisen päälle hyvin, vaikka hyttyset ovat jo ikävä kyllä heränneet ja kiusasivat paikoillaan makaavia koiria minkä kerkesivät. Tämä siis loistava kaikilla!

Nickyn kanssa otin pitkästä aikaa seuraamista ja nyt ne Lentsun kurssilla opiskellut käännökset meni oikein hyvin, mutta vähän Nickyn keskittyminen tahtoi muuten herpaantua. Sitten otin peräjälkeen liikkeestä maahan ja sen jälkeen liikkeestä seiso. Tässähän on ollut sitä ongelmaa, että peräkkäin tehtynä Nicky menee molemmat maahan. Nyt kuitenkin sujui tosi hyvin ja nyt kestää myös seistessä sen, että palaan ensin taakse ja sieltä sivulle. Kaukokäskyissä Nicky peruutti ensin ja sitten otin koko avoimen sarjan ja se muuten hyvä, mutta ekan istumaan nousun nousi eteenpäin. Ei kuitenkaan liiku liikaa tuolle yhdellä eteenpäin tulolla, mutta ehkä se oli muutenkin vain pieni työtapaturma, koska sitä ei usein tapahdu.

Mutta jotta ei treenit liian hyvin mene niin... hyppy. Olis kannattanut opettaa suoraan avoimen hyppy ja ottaa suosiolla ne pienet pistemenetykset alossa... Tätä avoimen hyppyä en ole jostain systä saanut Nickylle opetettua ollenkaan. Se jää niin lähelle estettä hypyn jälkeen, että on himppasen mahdoton päästä hyppäämään takaisin. Tänään se keksi uutena juttuna lisäksi hypätä niin vinoon, ettei jäänyt esteen kohdalle ollenkaan ja kiersi paluuhypyn. Konsteja on koitettu monia ja nyt täytynee taas nukkua yön yli ja jatkaa huomenna harjoituksia.

Rico oli tänään mukana vain seurakoiran roolissa. Tehtiin ennen treenejä kentän lähellä lenkki Minnan ja Millan kanssa ja nuoriso pääsi pitkästä aikaa kirmaamaan yhdessä. Treenien jälkeen tein vielä toisen lenkin samalla suunnalla. Välillä mukava mennä iltalenkki muissakin maisemissa, kun näitä kotinurkkien lenkkejä tulee kierrettyä ihan riittämiin.