Viikonloppu meni hujauksessa Royal Canin areenalla Liedossa. Ei kylläkään aksan parissa vaan Gerard O´Shean handleriopissa. Paljon olin tämän miekkosen pitämistä kursseista kuullut kehuja, mutta itseäni huimasi lähteä mukaan huonon englanninkielen taitoni takia. Kyllä siinä sitten pääkoppa kovilla olikin, kun yhteensä 10 tuntia (molempina päivinä klo 9-14) oli kaikki mahdolliset aivosolut skarppina. Nooh luulen kuitenkin ymmärtäneeni kaiken oleellisen, vaikka muutamia sanoja ja lauseitakin varmaan pääsi ohikin. Gerard on tosi selkeä puhuja ja käyttää paljon eleitä ja esimerkkejä, joten sikäli ymmärtäminen oli helppoa. Ja kertoo sopivia kevennyksiä väliin niin, että nauraa sai kyllä maha kippurassa
 
Molempina päivinä vuoroteltiin teorian ja käytännön harjotteiden parissa. Käytäntöä oli ihanan paljon ja hiki siinä tuli pintaan isoa hallia ympäri kulkiessa. Olispa näyttelyissäkin noin isot kehät... Paljon tuli uusia juttuja treenattavaksi. Oppi perustuu kokonaan sheippaamiseen,   jonka avulla haetaan koiran oman karisman korostamista. Niinhän se on, ettei kenenkään tule mieleenkään lähteä tokoon tai agilityyn ym lajiin kisaamaan ilman treenaamista, mutta näyttelyyn saatetaan lähteä hyvinkin kylmiltään. Mahtava äijä tuo Gerard kyllä on  Kiitos Anskulle ja Fyralle jälleen matka- ja kurssiseurasta.
 
Aika poikki oli Jacky ja Fyrakin viikonlopun jälkeen. Kyllä siinä koirakin joutuu olemaan "hereillä" 30 muun vieraan koiran joukossa treenatessa. Autossa kuitenkin jaksoivat nahjustaa mennen tullen ja eilen vielä vetivät aikamoista rallia meidän pihalla, kunnes kummankin kone alkoi hyytyä  Jacky ei silti meinannut sisälläkään malttaa antaa unelle periksi vaan pilkki päätään sammakkoasennossa silmät kiinni, kunnes jossain vaiheessa uni voitti väkisin.
 
Tänään sitten jatkettiin treenaamista Piskipalvelun näyttelykoulutuksessa. Päivä muuttui maanantaille, joten mekin päästiin vihdoin taas mukaan. Ihan hyvä oli päästä karhun kanssa kokeilemaan viikonlopun oppeja nyt samoin tein ihan toisessa ympäristössä  Karhu on kyllä varsin pätevä lihapullan tuijottaja  Tänään myös liikkui ehkä parhaiten ikinä ja piti häntääkin kauniisti. Yes
 
Jo koulutuksen aikana alkoi ukkonen jyrähdellä lähempänä ja lähempänä. Enpä kauaksi ehtinyt ajaa, kun tuli vettäkin sitten jo kaatamalla. Noin 20 km/h pystyi ajamaan. Jossakin vaiheessa paikutti myös rakeita niin, että pelkäsin tuulilasin tulevan syliin. Ukkonen pyöri ihan liki ja kertalleen salama iski jonnekin TOSI lähelle. Näin vaan auton yli jännän kaaren mallisen salaman ja ihan auton takana rävähti niin, että koko auto heilahti. Huh huh! Enpä ole ennen ollut auton kanssa liikkeellä ihan noin ukkosen silmässä. Onneksi on koira, joka ei pelkää ja ihmettele räiskettä yhtään. Itseäni siinä jo alkoi pelottaa aika hyvinkin...