Meidän vappuperinteeseen kuuluu vappuajelu ja sitä noudattiin tänäkin vuonna. Sami lähti töistä suoraan juoksemaan ja me poikien kanssa otettiin se sitten tuolta tien poskesta kyytiin. Siitä matka jatkui tänä vuonna Raumalle. Jalkauduttiin koirien kanssa mukavalle rannalle kulkemaan. Ilma oli mitä mainion. Aurinko paistoi hämysti ohuen pilviverhon takaa ja oli aivan tyyntä.

Kuvistakin näkyy ilman jännä hämyisyys.
 
Tällasista saatiin seuraa.
 
Sami ei ole kuulemma moneen vuoteen keinunut, joten otti nyt vahingon takaisin.
Hyvän vauhdin saikin
 
Jackysta ”pakolliset” posetukset.
 
Raumalta matka jatkui Turun kautta kotiin. Turussa pyörähdettiin keskustassa katsomassa aikamoista vappuhulinaa. Käytiinpä myös notkahtanutta Myllysiltaa ihmettelemässä. Turussa satoi jo hiljakseen ja myös kotimatkan Forssaan välillä sateli ihan kunnollakin.
 
Sellainen vappu tänä vuonna. Katsotaas mihin ensi vuonna suuntamme ajelulle