Kyllä osaa olla hankalaa ja raivostuttavaa elämä kipeän kintun kanssa  Koirien kanssa tää rajoittaa niin kovin paljon kaikkea. Paras asento kun on pitää koipea vaakatasossa. Isot pojat ”tyytyvät kohtaloonsa” ja niille riittää pieni sisäpuuhastelu, mutta tuo yks pien karhu alkaa käydä vähän virtavaksi… Vasta se on tehnyt inventaarioo roskikseen, repinyt pari muovikassia sekä täysinäisen kakkapussirullan sekä vähän lyhentänyt rönsyliljan turhan pitkäksi kasvaneita rönsyjä… Niin ja toki koitellut varsinkin iskänsä hermoja  Pieniä juttujahan nuo on, mutta kun se on ne tehnyt mun kotona ollessa liki valvojan silmän alla... Mitähän tapahtuis, jos sen nyt jättäis yksikseen puuhasteleen. Sitä saa mitä tilaa, kun vilkkautta tahdoin lisää

Maanantaina Annariina lähti koirineen kaveriksi Elonkiertoon. Sieltä on nyt eläinten laitumet purettu ja pellot taas vapaana käyttöön kulkea missä vaan. Tässä tilanteessa vimpan päälle hyvä, kun itse minimoitiin kulkemamme matka ja koirat sai painaa menemään laajaa kierrosta, kun näkyvyys joka suuntaan on hyvä. Kiitos Ansku, kun viitsit lähteä moiselle ERITTÄIN hitaalle pienen pienelle iltakävelylle
Keppi löytyy suuhun lähes joka lenkillä, vaikka keskellä peltoa oltais
Pari kertaa se sentään pysähtyikin...
Papparainen koitti kosiskella Fyraa ja sai taas kerran todeta neidin ihan liian nopeaksi käänteissään
 
Ihan muutamassa päivässä, tai oikeastaan yössä, on ruska saapunut tänne eteläänkään. Heti saa puut väriä, kun muutama pakkasyö tulee väliin.
 
Eilinen päivä meni ihan tyystin kotona huilaten. Onneksi koneella pystyy sentään oleen, niin on valokuvat taas järjestyksessä. Samoin levitin kaikki vanhat kuittikansiot sohvalle ja plarasin kaikki vanhat pois. Näitä kun ei tule muuten tehtyä, niin nyt on siihenkin hyvää aikaa. Tänään äiti lupasi lähteä Elonkiertoon kaveriksi. Toimin lähinnä kuskina ja istahdan parkkiin jonnekin pellon reunaan, niin koirat saa juosta meidän väliä, kun kulkevat äitin mukana ja sitten kirmaavat tarkistamaan missä mä olen.