Maanantaina oli viimeinen dogitiimin pentukoulu. Ensin käytiin tekemässä pennuille makkarajäljet metsään ja niiden vanhentumista odotellessa kerrattiin muilla kerroilla opiskeltuja juttuja.

 Jacky on kyllä ihana  Ensin se siellä jäljen päässä hetken ihmetteli ja sitten istui mun eteen metrin korkuinen kysymysmerkki pään päällä. Ei ymmärtänyt pieni koiranpoika lainkaan, että mitä me siellä mettässä tehdään. Annoin rauhassa miettiä asiaa ja hokas kuin hokaskin, että "mättäältä mättäälle" kulkee lihapullavana Sitten homma muuttuikin karhusta aika lailla jännäksi ja piiiiitkänä venyttäen lähti seuraamaan lihapullia ja niinpä löytyi lopussa ollut pallokin. Voi pientä  Ensin suuri hämmästys, että mikä ihme homma ja sitten suuri jänskätys, kun pitikin ihan ite tehdä hommia ja vielä mamman edellä. Olipas pitkästä aikaa kiva "jäljestää" vaikka tuo olikin vajaa 10 metrinen pätkä nyt alkuun. Tätä täytyy jatkaa!
 
Treenien jälkeen päästettiin Jacky, bullipoika-Ike ja bokserityttö-Dora kirmaamaan läheiselle pellolle. Jacky ja Dora saivat nyt kunnon kirmailut aikaan ja Jacky oli niin onnellinen, kun sai kerrankin jonkun juoksemaan perässään  Iken lähdettyä mentiin vielä hetkeksi metsään ja sinne tuli pentujen lisäksi Anun bc:t ja espanjanvesikoira-hoidokki. Tosi kiva kurssi! Kiitos Anu
 
Illalla lähdin vielä tekemään Nickyn kanssa ravilenkin fillarilla ja sitten Riconkin piti saada yksilöllistä aikaa ja niinpä papan kanssa pelattiin futismatsi  Nyt on vielä hetken aikaa käytettävä ulkona hyväksi illat, koska pimeys lisääntyy niin kovaa vauhtia, ettei pian näe pihalla mitään enää vähänkään myöhemmin.
 
Tänä vuonna päätin, etten jää BB-koukkuun. Päätös on toistaiseksi pitänyt, mutta silti väsyttää aamuisin ihan hurjasti  Ei vaan millään malta mennä ajoissa nukkumaan, vaikka illatkin ovat jo pimentyneet.
 
Väsymyksestä on seurauksena myös se, ettei iltaisin tule tehtyä juuri muuta kuin pakolliset kotihommat ja koirien lenkit, mutta ei niidenkään kanssa mitään treeniä  Tosin Nickyllä oli tuossa parina iltana ihan omat treeninsä  Näiden treenien tuloksista sitten myöhemmin, jos tulosta syntyy...
 
Tänään kävin ensin itse hieronnassa ja sitten puunasin Nickyä reissukuntoon. Siinäpä sitten tärkeimmät tältäkin illalta... Aika lailla jännittää lähettää tuo mammanpoika huomenna yksin (siis ilman oman perheen jäseniä) maailmalle. Onneks se on reissussa vaan viikonlopun yli...