Tällä viikolla oli tosiaan jonkinlaisena teemana Jackylla poikakaveriviikko. Tahtoo sanoa, että lenkkeiltiin muiden urosten kanssa. Tiistaina mentiin Minnan ja koikkeripoikien kanssa Murronkulmalle. Rasmuksen kimppuun on muutama vuosi sitten käynyt nahkacollie ja siksi nuo puikkonokat ei ole oikein Rapan suosiossa. Kerran Rapa kertoi Jackylle, että mille etäisyydelle on sopivaa tulla ja se oli siinä. Sen jälkeen hengailivat omia polkujaan ja Jackyn huomio pysyi Rokassa. Oikein hyvä "harjoitus" siis kummallekin, kun Jacky oppi kuinka aikuisen uroksen seurassa on sopivaa olla ja Rapa oppi, ettei kaikki colliet ole ollenkaan pahoja  Tehtiin ensin toiseen suuntaan liki tunnin lenkki tällä kokoonpanolla. Sitten jätettiin Rapa autoon huilimaan ja jatkettiin pikkujätkien kanssa vielä hyvän matkaa toiseen suuntaan. Voi sitä leikin ja juoksemisen riemua. Välillä painittiin maassa ja välillä juostiin tiellä ja metsässä niin paljon kuin ikinä kintuista lähti. Kaikesta päätellen pojilla oli oikein kivaa  Kiitos Minna ja pojat seurasta! Otetaan uusiksi taas, kun saadaan aikataulut natsaamaan
 
Torstaina oli viikon ainoa aurinkoinen päivä ja niinpä nappasin kameran messiin, kun lähdettiin äitin ja poikien kanssa Mustialaan lenkille. Paikan valinta tuli siitä, että lenkin jälkeen ajeltiin lähistöllä olevaan maatilan lihakauppaan Makulihaan. Siellä on seutukunnan ehdottomasti parhaaksi todettu jauheliha  Haen sitä aina isomman satsin kerralla ja pakastan sopiviin annoksiin. Illalla pakkaamisessa oli yksi tarkkaavainen apulainen koko ajan vieressä. Ei päässyt yhtään nokaretta Jackyn silmien huomaamatta pussiin ja tokihan karhun iltaruoka sitten tuoreella jauhiksella höystettiin.
 
Maisema oli taas ihan hurjan kaunis, kun pakkasta oli noin -10 astetta ja lumi kimalteli auringossa.
 
Lumikaton saanut tuulenpesä.
Lumipalloja ei tietenkään noin kovalla pakkasella saa, mutta tien penkasta onneksi sai potkittua irti pehmeähköjä kökköjä heitettäväksi.
Posekuvat pellolla.
 
 
Eilen vein töiden jälkeen taas Ricon "mummolaan" ja ajoin Jackyn kanssa Saaren kansanpuistoon. Nyt lenkkiseuraksi tuli Iiris ja Nemo-sheltti. Ovathan nämä pojat toki ennenkin yhdessä lenkkeilleet, mutta eivät ihan kaksistaan sitten Jackyn pikkupentuajan. Sen jälkeen on aina seurassa ollut myös joku narttu. Jännä huomata ero, kun pojat olivat kaksistaan. Juoksua ja lelun kiskomista riitti ja toki pienen, mutta vanhemman shelttipojan piti välillä vähän oikaista karhun tekemisiä  Kiitos Iiris ja Nemo, mennään toistekin
 
Illalla haettiin Jackyn kanssa Ansku ja Fyra mukaan ja suunnattiin Turkuun rallytokoilemaan. Taas oli osan matkasta takaloossissa melkoinen meno ja meininki  Meitä kuuluu rallytoko ryhmään 7, mutta nyt paikalla oli vain 4, joten ehdittiin tunnissa ihan hurjan paljon  Nyt tehtiin jo ihan kunnollisen mittainen ratakin. Siinä ilmeni jokaisella ohjaajalla ongelmia sujuvassa kääntymisessä vasemmalle, joten sitä työstettiin sitten "jalasta pitäen" useaan kertaan. Ja juu-u, koira tosiaan tekee käännökset PALJON paremmin, kun ohjaaja osaa ensin  Tosi kiva rallytoko ilta!
 
Kotimatkalla oli taas hiukan levotonta juttua ja tuli sekin selväksi, miksi autoissa käytetään lisäpitkiä. Niiden valossa kun näkee paremmin, että mihin elukkaan sitä törmää  Ettäs nyt tiedätte tämänkin  Kiitos Ansku ja Fyra seurasta! Illalla olikin niin väsy olo, ettei kauan tarvinnut sängyssä pyöriä ennen unta.