Yöllä oli satanut lunta :o))) Illalla vielä nukkumaan mennessä sade ropisi ikkunaan, muta aamulla oli maa edes vähän valkoinen :o) Vielä aamulenkillä oli varsin märkää, mutta auringon noustessa päivä alkoi nopsaan kirkastua ja lämpötila laskea.

<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

 

Aamulla klo 9 aikaan treffattiin Anun ja bortsutyttöjen kanssa Paavolan kentällä. Ensin otettiin pienet treenit ja sitten viereiseen metsään lenkille. Molemmat pojat teki ruudun, mutta hieman oli hakusessa ehkä lumen takia??? Nicky lisäksi ihmetteli vähän siksi, että teki viimeisenä ja siksees oli ruutu ja sen ympäristö jo aika myllääntynyt, joten ruutua oli vaikeampi hahmottaa. Siihen nähden ihan hyvä suoritus :o) Lopuksi otettiin vielä yksi helppo läheltä ja se menikin sitten jo ihan ”rutiinilla”.

 

Nickyn kanssa tehtiin kisanomainen tunnari Anun toimiessa liikkeenohjaajana. Tai tunari siitä sitten tuli pitkästä aikaa :o( Nicky lähti ihan ok ja haistelikin hyvin, mutta jostakin syystä toi kuitenkin väärän. Uudella lähetyksellä sitten vaan arpoi jonkun, minkä toi eikä käyttänyt nenää yhtään. Loppuun piilotin oman sitten vaan lumiseen heinikkoon ja se tuli hyvin ja pääsin palkkaamaan kunnolla. Anun kanssa pohdittiin, miksi näin ja tultiin siihen tulokseen, että Nicky on vieraassa paikassa vielä kovin epävarma kapuloiden luona. Olisi varmaan syytä lyhentää matka ihan lyhyeksi, kun ollaan vieraassa treenipaikassa ja muuten tehdä kotona toistoja toistojen perään, jotta onnistumisia tulisi paljon ja sen myötä varmuutta.

 

Nicky teki myös luoksetulon niin, että merkkitötsät oli paikoillaan, mutta en pysäyttänyt. Ekaa tötsää vähän vilkaisi, mutta vauhti ei silti hidastunut. Hyvä näin, mutta vieläkään en tiedä, miten tästä saadaan joskus kokonainen liike… Suora luoksetulo ja irralliset pysäytykset toimii, mutta tää kaikki yhdessä... Siinä on aika paljon ”liikkuvia osia” ja siis päänvaivaa ohjaajalle ;o) Loppuun Nicky teki vielä sivulletuloja ja seuraamista. Nämä ihan ok, vaikka seuraaminen olisikin voinut olla vielä napakampaa.

 

Treenin jälkeen mentiin tosiaan kentän viereiseen metsään lenkille. Anu oli sieltä keksinyt mukavan uuden reitin. Lopuksi vielä juteltiin hetki kentällä ja koirat saivat kirmata mielin määrin. Anun tytöt näyttivät Nickylle ensin mallia, että kyllä lähtee. Joo Nicky veti ihan omia kierroksiaan :o)

 

2074310.jpg

 

Diva kävi sitten kuiskimassa vähän lähempää, että tuu poika mun kaa juokseen. Ja sitten mentiin :o)

 

2074311.jpg

2074312.jpg

 

Tyttöjen lähdettyä jäin vielä hetkeksi kentälle nauttimaan auringosta. Ja räpsin muutaman kuvan pojista. Pitää olla todistusaineistoa, että kyllä sitä lunta ainakin inan verran oli maassa tänäkin talvena…

 

2074313.jpg

2074315.jpg

 

2074320.jpg

2074321.jpg

 

Pojille iski vielä joku ihme leikkipuuska. Ensin kunnon pystypainit ja sitten Ricon haukunnan säestämänä Nicky säntää miljoonaan omille kierroksilleen. Varsin järkevän näköistä touhua näyttää olevan, mutta kivahan se on, että on kivaa ihan vaan siksi, että on kivaa ;o)

 

2074316.jpg

2074318.jpg

 

2074327.jpg

2074328.jpg

 

Lääkärin pitäisi tässä tämän päivän aikana soitella, että miten tämän käden kanssa nyt sitten toimitaan. Särky pysyy jossain määrin kurissa lääkkeillä, mutta muuta paranemista ei sitten olekaan vielä havaittavissa ja puristusvoima on heikentynyt entisestään :o( Käsi on nyt kuitenkin kolmatta päivää levossa. Siis tuo koirien kanssa touhuaminenkin menee täysin käden ehdoilla ja tokoliikkeethän tapahtuu pääosin ohjaajan vasemmalla puolella. Ja helpompi tuolla maastossa on lenkkeilläkin, kun koirat saa mennä vapaana ja ite voi rauhassa lompsutella eteenpäin. Ei vaan pysty tällä kelillä pelkästään sisällä olemaan. Tuleepahan ainakin päätä hoidettua kaverin kanssa rupatellessa ja maastossa liikkuessa :o) Onneksi nämä oikean käden vaivat on jo sen verran tuttuja, että tietokoneen käyttökin onnistuu suht näppärästi vasurilla…